Menu

Miljoonien hintaiset Overwatch-liigapaikat

Overwatch on tällä hetkellä suosituimpia pelejä, sitä nimittäin myytiin yli 20 miljoonaa kappaletta vuonna 2016. Pelin suuren suosion takia sille on oma ammattipelaajien liiga, joka starttaa ensi syyskuussa. Tämä jenkeissä oleva liiga on kuin NFL- tai NHL-liiga, mutta todellisen urheilun sijaan pelaajat kilpailevat Esportissa. Liiga on suunniteltu valmiiksi ja joukkueiden sarjapaikkojen hintalapuista on alettu keskustelemaan. Joukkueet edustavat kaupunkeja ja halutuimpien kaupunkien kuten Los Angelesin joukkueen liigapaikan hinnaksi on arvioitu jopa 15 miljoonaa dollaria. Liigaan tulee luultavasti osallistumaan pohjois-amerikkalaisten joukkueiden lisäksi: etelä-amerikkalaisia, eurooppalaisia, kiinalaisia, kaakkois-aasialaisia ja australialaisia joukkueita. Blizzard jättipelifirma on luvannut tukea Overwatchia muutaman vuoden ajan, mikä näkyy liigan pelipaikkojen hinnoissa. Kummallista kumminkin on se, että hintaluokkien hinnat ovat näin korkeat, sillä peli julkaistiin vasta vuosi sitten.

REDS HelsinkiLiigapaikoista on kiinnostuttu maailmalla. Moni iso esport-organisaatio on valmis maksamaan liigapaikasta. Suomessa puolestaan paikasta ovat kiinnostuneet ainakin HIFK:n oma pelijoukkue Helsinki REDS ja tietenkin Suomen kovin Esport-organisaatio NIP eli Ninjas in Pyjamas. Joukkueilla onkin varmasti paljon harjoitteluja edessä syksyyn mennessä. Kiinnostavaa on se, että liigapelaajien tulee sitoutua tulevaan liigaan pelaajasopimuksella, aivan kuten ammattiurheilijoiden. Liiga tulee saamaan varmasti valtavaa suosiota ja pelejä mennään katsomaan tuhatpäisinä yleisöinä peliareenoille ja miljoonat ihmiset seuraavat pelejä live-lähetyksen välityksellä. Live lähetykset tulevat olemaan ilmaisia ja se takaa sen, että kun otteluita käydään eri mantereilla, pystyvät ihmiset seuraamaan otteluita aina ruudun takaa.

Pelaajille tulee olemaan virallisilla ja kansainvälisillä nettisivuilla pelaajaprofiilit, joka tekee liigasta hyvin ammattimaisen, kuten huippu-urheilussa. Liigan seuraajat voivat tarkastella eri pelaajien tai otteluiden tilastoja. Veikkaussivut tulevat tarjoamaan Overwatch-liigasta vedonlyöntikohteita, kuten nykyään suosituissa esport turnauksissa on tällä hetkellä tarjolla. Ennen varsinaista runkosarjaa on preseason, jolloi pelaajat pääsevät näyttämään taitojaan ja joukkueet alkavat varaamaan pelaajia mukaan joukkueisiinsa. Runkosarjan päätteeksi käydään playoffsit, kuten urheilussa ja selvitetään mitkä joukkueet pääsevät finaaliin kamppailemaan liigan mestaruudesta. Tämä finaali tulee varmasti olemaan suosittu, Laita siis pop cornit tulille ja seuraa liigan alkua, jotta löydät oman lempijoukkueesi!